22 toukokuuta, 2015

Se siitä odottamisesta...

Viime viikolla menin Jopolla lauantaina ihan normi juttuja. Voltteja ja siirtymisiä jne. normi juttuja tälläkertaa taas ilman satulaa. Ravissa löyty se hyvä rytmi ja tasapaino pysy selässä hyvin verrattuna edelliseen kertoihin. Siirtymiset meni muitta mutkitta ja taipu taas hyvin molempiin suuntiin kyljistä. Se peräänanto on ihan millin päässä jo! Siis en ymmärrä mikä menee aina vikaan, mutta lauantaina se oli melkeimpä jo siellä, kun keskityin käsiin enemmän ja siihen miten Jopo liikkuu alla. Noh kyllä se vielä sieltä tuleee varmasti :)

Sunnuntai oli vähän poikkeuksellinen, koska en yleensä ratsasta sillon kun pollella on vapaapäivä. Oon jo hetken miettinyt millasta olis mennä Jopolla esteitä ja no, nyt pääsin kokeilemaan. Youtubessa olevista videoista sain sen kuvan, että Jopo ei jaksa nostaa jalkojaan ja tiputtaa melkeinpä aina sen ylimmän puomin, joten ennakkoluulot astui peliin. 
Jopo on nykyään aika taitava hyppääjä, vaikka ei siihen ole luotukkaan. Se hyppää ratana jopa 80-90cm! Mentiin alussa laukkaaympyrällä kavaljettia ja sen jälkeen hypättiin kavaljetti ja sen perään pieni pysty. Hetken mentiin sitä ja sitten otettiin mukaan lankku ja vielä korkeampi pysty. Ruvettiin sitten menemään ihan kunnon rataa johon kuului kolme pystyä, lankku. Jopo ei edelleenkään jaksa nostaa oikein etujalkojaan, mutta pari puhdasta rataa saatiin mentyä. Mentiin hetki ravia ja sitten hypättiin yksittäisenä 90cm pysty. Jopo teki vähän sellasia paikoiltaan hyppyjä, mutta ei kieltänyt. Pysty meni silti pari kertaa ihan puhtaasti ja lopuksi mentiin sitten rata uudestaan läpi. Loppuun loppukäynnit pellolla. 
Omaa esteistuntaa sais vielä vähän hioa mutta ihan hyvin ne silti meni ja pystyin Jopon mukana.







95cm!



Kuvat by Maija

02 toukokuuta, 2015

Vettä vettä vettä....

Tänään piti olla aurinkosta, mutta toisin kävi......vettä!

Mentiin reipasta käyntiä pari kierrosta molempiin suuntiin ja sitten alettiin menemään voltteja pitkien sivujen keskelle ja päätyihin päätyympyrät. Samoin ravissa.  Sen jälkeen toisessa päässä kenttää ravi kahdeksikkoa. Pikkuhiljaa Jopokin alkoi jo taipumaan ja kuuntelemaan. Kentällä oli muitakin ratsukoita joten laukanvaihtoja ei tehty.
 Keskellä kenttää molempiin suuntiin pöhkeenväistöjä uralle asti. Jopo taipuu paremmin vasemmalle, mutta nyt oikeallekkin meni tosi hyvin. Palattiin uralle ja  tehtiin ravivoltteja josta käyntiin. Eli käynti-seis-ravi ja ravivoltti-käynti jne. 
Laukaa mentiin niin, että mentiin alkuun ravivoltti ja sama käynnissä, sitten pysähdyksestä suoraan laukkaan ympyrälle ja laukattiin seuraavaan ympyrän alkuun. Molempiin suuntiin tätä hetki ja sitten välikäynnit. Yhdellä laukkaympyrällä Jopo meni ihan todella peräänannossa josta tuli ihan sairaan hyvä fiilis, koska koskaan en ole hepaa saanut menemään niin! No ainakin huomaa edistyksen ensimmäisestä kerrasta :) 
Käynnin jälkeen ruvettiin menemään uralla ravia ja isoilla ympyröillä taivutuksia. Käynnissä lisää väistöjä. Harjotusravissa työskenneltiin hetki ja taas sieltä löyty hetkeksi  se sopiva rytmi. 
Päätin lopettaa siihen kun Jopo liikkui kuuliaisesti ja reippaasti + olin ihan märkä.

Se näyttää nii isolta <3


 Ei ollu kuvaajaa sinne sateeseen niin saatte näitä vanhoja kuvia meistä.





30 huhtikuuta, 2015

New year!

Blogin ensimmäinen tämän vuoden postaus! Olen siis pitänyt taukoa aika pitkään ja nyt I have come back. Lopetin Tmi Laura Jääskeläisellä/Kortepohjan Ratsutallilla, kun pakkaset alkoivat nousta napakoiksi, enkä vielä omistanut talvitakki, jolla ratsastaa. Siinä kuitenkin yhtenä lauhana talvipäivänä kävin katsomassa yhtä Väinö nimistä lämppäriä. Ei kuitenkaan onnistunut vuokraamisen aloittaminen joten jatkoin hartaasti etsimistä.
Nyt keväällä, kun ilmat alkoivat lauhtumaan kävin kokeilemassa Ratsutila Piadan suomenhevosta Jopoa. Se oli vähän hurja, mutta halusin silti aloittaa sen vuokraamisen, koska siinä oli se jokin, joka sai mut tekemään sopparin. Ekalla virallisella kerralla menin pellolla, kun kenttä oli jäässä. Jopo oli vielä hurjempi pellolla ja ei meinannut jarruja löytyä melkein ollenkaan, mutta lopuksi pidätteillä ja siirtymisillä sain sen jotenkin kuuntelemaan.
Kun ilmat alkoivat lämpenemään ja kenttä oli ratsastuskelpoisempi joka viikon jälkeen aloin edetä ihan mukavasti Jopon kanssa. Sen laukka oli edelleen vauhdikasta, mutta kun löysin oikean tahdin, se oli miellyttävää ja pyörivää laukkaa. Silloin kiinnyin ihan kunnolla Jopoon. 






Nykyään Jopo on todella rauhallinen ratsastettava ja luotan siihen 100% . Joka kerralla ollaan nyt tehty väistöjä, takaosakäännöksiä, laukanvaihtoja, siirtymisiä, pohkeenväistöja ja kaikkea mihin osaamisemme yltää. En ole hypännyt vielä Jopolla, mutta olisi sitäkin kivaa kokeilla. Ollaan tutustuttu toisiimme nyt sen 11 vko ihan rauhassa ja nyt alkaa löytymään pikkuhiljaa se meidän yhteinen sävelen. Ravi on hieman pompottavaa, mutta ei se mea haittaa. Kunhan saa sen oikean temmon pysymään, mikä ollaan pari kertaa saatukkin, niin oikein miellyttävää istua satulassa. Jopo kuuntelee jo silminnähden paremmin apujani, kuin verrattuna ensikertaan.






Seuraava postaus tulee ehkä Lauantaina, joten siihen asti salute!



25 lokakuuta, 2014

27

Heipsan!
Tässä on meennyt noin karkeasti ottaen ainaki 3kk, kun viimeksi tänne ole kirjoittanu. Huhhuh! Noh eihän tänne ole ollut mitää inspistä kirjoittaa, kun ei heti alle löytänyt uutta vuokraheppaa sen jälkeen, kun rakas pikku poni Faline myytiin. Vietin ainakin 1kk ratsastamatta ja etsien uutta vuokrista. Nyt olen käynyt 2kk ratsastuskoulussa. Tmi Laura Jääskeläinen. Pakko on myönttä, että mennessäni sinne mua pikkasen pelotti niin iso heppa, kuin Loyd! Hihii :D Oli vähän jänää siirtyy 134cm ponista --> 163cm hevoseen. Aluks oli vähän totuttelemista niin isoissa askelissa ja keventäminen oli hiukan vaikeaa. Nykyään osaan ratsastaa Loydia ihan hyvin ja se ravi sujuu paljon paremmin, vaikka olenkin sillä nyt vasta 2 kertaa mennyt, että ekasta kerrasta eteen-alas toisella kerralla ;)
Pasiakin olen kokeillut ja oli tosi mukava. Nyt oon kuitenki menny 5 kertaa WelshB? ja Haflinger? risteytysponilla, Jollyllä. Jollyn kanssa kaks ekaa kertaa oli vain eteen viemistä ja istuntaan keskittymistä. Nykyään Jolly menee jo peräänannossa mulla ja kaks kertaa ilman satulaa ponilla on parantanu mun istunnan vaikuttamista tosi paljon! Viimekerralla (to) pelattiin ponipalloa ja meijän joukkue voitti 3-1! Tein niistä 2, vaikka Jolly aina halus mennä pallon päälle, eikä potkia sitä x). Ja sit jotain raippahippaa?, jossa otetaan toinen ratsukko kiinni, koskettamalla ratsastajaa raipalla. Oltiin Jollyn kanssa siinäkin pitkään "voitolla", eli meitä ei saatu kiinni. (Paitsi sitten vasta, kun ope avitti muita ratsastajia ottamaan meijät kiinni :D Muilla oli tosin kengättömät setlanninponit ja Jolly on boss ja sillä oli kengät kovalla kentällä).

Vähäsen kuvia 2kk ratsasteluista.....

Loyd



Pasi









Jolly














Tossa pari kuvaa siitä mitä oon touhunnu tunneilla ja en tiedä toimiiko nuo videot, joten kertokaa jos ei? :D
Noh. Taidan tästä painua pehkuihin ja odottamaan ihanaa sunnuntaita ja seuraavaa viikkoa. Ensviikolla ratsastamaan normisti torstaina ja sit varmaan pari vuokrapolle ehdokasta luvassa, ken tietää?? ;)

04 elokuuta, 2014

♡26

En tiennyt, että tämä yhteinen vuoden taipaleemme Falinen kansaa loppuisi näin pian :'( Eli blogi vaipuu tauolle, kunnes seuraavan kerran ratsastelen tai, kun seuraava vuokraponi osuu kohdalle :/
Kuitenkin heppailu kuvia löytyy Instagramista. Nimeni on siellä henndamm:)


Tänään minun ja Lauran piti käydä katsomassa heppoja, mutta ei sitten mentykkään. Tälle päivälle oli kuitenki jo varattu estetunti. Laitoin Faltsun valmiiksi ja lämpättii ympäri kenttää. Vähän taivuttelua ja siirtymisiä ravissa ja käynnissä, myös pääty-ympyröitä. Lämmittelyn jälkeen laukattiin kentän pitkiä sivuja. Pian tämän jälkeen koitettiin vastalaukkoja, jotka menivät hyvin. Työstettiin oikeaa ja vasenta laukkaa ympyröillä, kunnes se oli pyörivää ja kookasta. Oikeaan kierrokseen ei mennyt alussa hyvin, mutta vasempaan meni paljon paremmin. 
Seuraavaksi laukanvaihtoja. Tehtiin vaihdot ravin kautta. Toisen päädyn keskeltä nostettiin oikealaukka ohjattiin laukassa kokorataleikkaamiseen ja sen keskellä siirtyminen raviin. Ravin kautta vasentalaukkaa ja seuraavasta kulmasta taas kokorataleikkaa, ravi keskellä ja vaihto oikeaan laukkaan. En koskaan niitä ole tehnyt, joten omasta mielestäni ne menivät todelle hyvin, vaikka pari ensimmäistä kierrosta menikin vähän huonosti. Laukanvaihdoissa sai kunnolla keskittyä laukka apuihin ja pohkeisiin, jonka muistuttamista tarvitsen aina joskus.

Vaihdot menivät hyvin ja sitten siirryttiin jo esteelle. Pystytettiin pieni jtn. 50cm este pitkälle sivulle ja se mentiin molempiin suuntiin ensin ristikkona ravissa. Nostettiin puomi pönttöjen päälle ja ruvettiin hyppäämään laukassa. Laukannosto kulmassa ja reippaassa laukassa esteelle. Faline on kyllä ihan huippu esteillä! Ei koskaan oo kieltäny, vaikka joskus on vähän vauhti hidastunu, niin aina on menty yli varmasti. Yhdessä hypyssä jäin vähän jälkeen ja melkein vetäsin suusta, mutta onneksi en. Laura neuvoi ottamaan ponnistuksessa harjasta kiinni, mutta omasta mielestäni ohjat olivat paremmin kädessä, kun en pitänyt kiinni harjasta. Faline laukkasi innoissaan ja hyppyjen jälkeen mentiin käynnissä laidunta ympäri, kunnes Faline lopetti puuskuttamasta. Pistin sen sitten pois ja pesin sen hikisen karvan. Namupaloilla vähän annoin Falinen taivuttaa päätä kylkeen ja jalkojensa väliin kunnolla ja sitten laitumelle.

Kaikki kuvat ovat huonolaatuisia, koska ei pystynyt tarkentamaan oikealla hetkellä Falinea. Ja tosiaan pitäisi olla vähän korkeampia esteitä, että Faline saisi ponnistaa oikein kunnolla ;D












Ensimmäinen estetunti, millä oon koskaan ollu, mutta eihän se oo virallinen tuokaan. Opetellu lähinnä ite ja aika hyvin menee, vaikkakin en sitä esteistuntaa osaakkaan ollenkaan :)